Pidettiin lauantain ratoksi kirjallisuuspiiri, tosin osallistujia oli vain Season ja Miimi.. :)
----------------
Ajaessaan kohti työpaikkaansa ylikonstaapeli Aulis Rytkönen ajatteli Edward O. Wilsonia.
Angel kohautti olkapäitään. Mikset käy kysymässä? Hän tiesi paljon poliisimiehiä, jotka saivat kaikessa rauhassa nautiskella olutta karussa kuppilassa ja havaita mistä tahansa kaupungista, kaupungisosasta, kylästä, koivikosta, ylkosaaresta tai paratiisi-, että siinä oli luonnetta yhtä paljon kuin pahvimukissa. "Hasta luego, Angel", minä sanoin. Rytkönen syventyi mielessään pahvimukin persoonallisuuden erittelyyn niin syvällisesti, että oli vähällä ajaa suojatiellä lastenvaunujen yli punaisella Porschellaan, jonka hän oli rakentanut jokseenkin kuuluneesta vuoden 1968 mallista ihan silkkaa pahansupuuttaan ja mahtailutarkoituksessa. Kuka tahansa osaa olla hurmaava, mikäli hän on valmis teeskentelemään, sanomaan kaikki typerät, räikeät, ellottavat asiat, joita omatunto estää useimpia ihmisiä sanomasta. Täälläpäin maailmaa, tähän aikaan vuodesta aurinko oli sinnikäs ja vieraiden ihmisten mielestä oikullinen
------------
Jonkin aikaa en tehnyt muuta kuin istuin ja mietin elämän julmaa ironiaa. "Suuri Tehtävä käynnistyy". Olin ollut liian hyvä liian usein. Tuskinpa rautatieaseman löytäminen tämänkokoisessa kaupungissa ongelmia tuottaisi. En ollut varma osaisinko, vaikka olinkin monet vuodet tarkkaillut alan mestareita. "Mitä sä jätkä meinaat, avaimetkin jäi virtalukkoon". Ihanaa kun asiat järjestyvät niin näppärästi. Mikko Daher suivaantui valopään solvauksesta, nosti rinkan selkäänsä vaihtaakseen toiseen vaunuun ja mietti mahtoiko tuo idioottikaksikko edes tietää mitä sana adoptio tarkoitti.
----------------------
Vinosilmät näpsivät kuvia porosta. Löytäisin hänet helposti ja voisin varjostaa häntä ja hyökätä kun aika olisi kypsä. Harteikas mies hieroi harmaantunutta partaansa ja yritti pitää haukotustaan kurissa. Huoneen vastakkaisella seinällä oli iso kipsilevy, joka oli pakattu kutistemuoviin. Koko operaatio oli valmisteltu hätäisesti. Vedin naamion tiukalle ja tunsin sen lytistävän piirteeni tunnistamattomiksi. Se oli varma. Kuuntelin hänen askeliaan ja perässä laahaavan johdonpään hiljaista rahinaa.
lauantai 13. lokakuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Vikassa on Dexteriä! :D Tunnistin, wow. :P
tints: juu, sun kirja ei ole vielä jatkanut matkaa murulle :)
Lähetä kommentti