Kirjallisuusseura, lyhytproosaa

Tämän kertaiseen illanistujaiseen kirjojen parissa osallistuivat seuraavat lukutoukat: pooca, hallaa, Isojak, season, Markus ja Miimi.

Ensimmäinen tarina:

Mutta ei se sitä ole tehnyt. Verinoro valuu pitkin Alicen käsivarren vaaleaa sisäpintaa. Siitä oli tullut pimeä paikka. Norjan puolelta varastamansa mustan 500-sarjan BMW:n, jossa tosin nyt oli Suomen kilvet, hän oli jättänyt hotellin päätyyn parkkipaikalle. Sillä ei isoisä halunnut tallistaan vuokraa maksaa. Hän ei enää pysty keskittymään , joten hän nousee seisomaan ja venyttelee hoikkia, hiukan päivittyneitä sääriään. Sitten - uskotteko - yritin naisia. Hän avasi takaoven kautta etuoven, pujahti ratin taakse suojaa hyttysiltä ja alkoi kaivella kojelaudan alta johtoja esiin.

Toinen tarina:

Eivät edes lehtorit saa myöhästyä! Linnanvouti Pelletier oli kellarikerroksessa yhdessä keittiön vieressä sijaitsevista varastoista. Mutta ei niittejä. Aikaisen ajankohdan vuoksi paikalla ei maleksinut kuin puolenkymmentä uteliasta. Samassa hän seisoo jo pystyssä viikate kädessä ja päähine syvällä silmillä. Hän ei ollut koskaan sanonut mitään, mutta hän on pirun hyvä poliisi ja niinpä hän onkin epäillyt minua jostakin jo jonkin aikaa. Sitten hän kapusi avoimesta keittiönikkunasta sisään. Hänellä oli linnassa enemmän vaikutusvaltaa kuin kenelläkään muulla. Kaikki vaivannäkö oli kuitenkin turhaa. Taakse kammattu pitkä rasvainen tukka kaipasi kipeästi parturia ja pesua. Hän seisoo makaajan edessä ikäänkuin olisi hänen toinen minuutensa. Rakkautta se ei luultavasti ole, mutta minusta on mukavampi nähdä hänet onnellisena.

Kolmas tarina:

Siitä oli paisumassa jotakin vaarallista ja pelottavaa. Congost, ole hyvä. Minä olin ällistynyt. Asialle ei kuitenkaan juuri nyt voi mitään. Hän sanoi olevansa hänen vaimonsa, mutta lähteneensä pois hänen luotaan, kun ei ollut enää kestänyt hänen juopotteluaan ja huonoa elämäänsä. Ajoin hitaasti, sillä en oikeastaan tiennyt mitä etsin. "Minä vihaan vaikeuksia", hän sanoi leppoisasti. Mieheen, jonka uskollisuus oli jakaantunut eri tahoille, ei voinut luottaa. Suoraan, komensin ruorimiestä. Ja Kuopio oli kaupunki, suurempi kuin Hamina. Jos Gustavsson olisi ollut läsnä ja kuullut ja nähnyt sisar Editiä, niin ei Gustavsson koskaan olisi voinut sitä hetkeä unohtaa. Liikenne nytkähteli lähes pysähdyksiin, torvet tuuttasivat.