Tänä aamuna ehdin pyörittää peliä tunnin verran, ja nyt kaikilla on periaatteessa duuni. Duunitilannetta täytyy vielä hieman muokata, koska tarjolla oli vain kolme erilaista työpaikkaa, joista yksikään ei ollut yötyötä. On pakko panna pari simmiä yötöihin koska nykyisillä varoilla ei saa sellaista kämppää että sinne mahtuisi riittävä määrä sänkyjä. Tällä hetkellä vuodepaikkoja on kuusi + sohva, yksi on siis pakotettu aina valvomaan (ellei pyörry väsymyksestä ja nuku seisaallaan). Työt jakautuvat seuraavasti:
-Miimi ja Muru koekaniineja tieteellisessä tutkimuslaitoksessa
-Haka, Markus ja Season pallopoikia (älkää olko huolissanne, tämä on löysäily- eikä urheilu-ura)
-Sewian, Hallaa ja Neva arkistonhoitajia
Yritän ajan mittaan löytää kaikille uratoiveita vastaavat duunit. Sitä ootellessa, paiskikaa töitä ja rikastukaa, että saadaan isompi kämppä! *ruosk ruosk*
Tässä ensimmäisiä kuvia yhteiselosta:
Siivouksesta ei tulle ongelmaa, sillä Muru ja Haka ovat näemmä kuurausluonteisia.
Sewianista olen hieman huolissani. Laitoin taloon ensin peliautomaatin, mutta se oli takavarikoitava koska Sewian pelasi sillä jatkuvasti eikä perheen talous sitä kestä (pelaaminen maksaa). Pelin poistamisen jälkeen Sewian kävi mielenosoituksellisesti makaamaan sängylle (oli ilmeisesti huomannut vuodepaikkojen vähyyden)
Lisäksi aivan kaikki kuolaavat Hallaan perään.
Ja sitten. Menin hakemaan lisäkupin kahvia, ja sillä välin joku tunari sytytti hellan palamaan. Epäillään Hakaa, joka seisoi lähimpänä hellaa kun palokunta tuli. Tarkkailutehtävä: Katso valokuvaa ja vastaa seuraaviin kysymyksiin: 1) Mihin kohdistuu palomiehen päähuomio? Entä Markuksen? 2) Mitä tekee hätätilanteessa Sewian? 3) Pyörtyykö Neva?
Tulipalo on nyt sammutettu, mutta mun on lähdettävä töihin, joten lisää myöhemmin.
7 kommenttia:
Palomies ja Markus katselevat hallaata näköjään. Sewian ottaa rennosti sängyllä. Nevah pyörtyy, kyllä tottakai! Nevah ja tuli kun ei vaan sovi yhteen :D :D Mutta missä on Muru? onko muru paistettu? :o
Muru on selvästi tehnyt tehtävänsä. :P Eli nyt voi season hommata kakaroita, tai no sitten kun saadaan hommattua lisää sänkyjä. Ja mun vertais-simille tuli ihan passeli työ(saa se olla urheilu-urakin), mut kyllä yötyökin kelpaa! Tai mikä työ vaan, tai ei nyt ihan kaikki, mutta luulen että Sims on sentään ihan säädyllinen paikka. Hallaa vaan iskee kaikki miehet :'(. Seasonin täytyy sit varmaan mennä jonnekin klinikalle et se voi saada lapsia.
Ja oikeasti kyllä luulen että muru on taas siivoamassa. ;) Ja Sewian näköjään ottaa kerrankin rennosti, Sims-pelissä ei varmaan ole ylppäreitä. Makoileekohan Sewian myös siellä töissään, jossain arkistokaapissa?
hah. saipas taas oikein kunnon naurut :P
Ei herranjestas, päivän pelastaja ^^ Sewian on melkeinpä mun näkönenkin... Tarkempaa on enää vaikeampi saada, ja tottahan toki mie makoilen ain palon syttyessä mielenosotuksena sängyllä, kun vei pelikoneen prkl! :DDD
Voi hyvänen aika kun repeilin tälle :D
Muru & tulipalo:
jossain vaiheessa sekä Sewian että Muru loikoili mukavasti sängyllä kaaoksen aikana (Murun sänky ei näy kuvassa), mutta Muru katosi johonkin. Ehkä se oli juuri tulossa kauhistelemaan kun otin kuvan.. sori, en muista tarkkaan!
Ja tuota.. onko ne vaan mun silmät vai onko Murulla tuossa pesukonekuvassa koipi koneen kannesta läpi?
Lähetä kommentti